Tänään on hääpäivämme. Sen kunniaksi haluaisin lyhyesti esitellä teille vihkisormukseni - tuon ainoan elementin mieheni lisäksi, joka häistä jäi elämääni jokapäiväiseksi "kumppanikseni".
Jokaisella meillä on oma tarinamme ja omat tärkeinä pitämämme asiat. Minulle oli sormusta valitessani tärkeää, että se on persoonallinen, kaunis, kotimaista työtä, materiaaleiltaan eettinen ja että siihen liittyy joku erityinen tarina.
Minun sormukseni tarina on, että sen on valmistanut nuori kultaseppä Sanni Lehtinen, jolla oli silloin työhuone Pirkkalassa - lapsuuden kotikunnassani. Sanni myös tunsi edesmenneen isäni korut. Ja kaiken kruunasi se, että Sanni oli taituri eteerisen kauniissa filigraanitekniikassa. Olin myyty ja tiesin sydämessäni, että hän on tulevan sormukseni seppä. Tein Sannista juuri edellisen postauksen ja tulen tekemään vielä seuraavankin!
Kuvissa siis kolme vuotta sitten nimettömästäni paikan löytänyt Sannin tekemä valkokultainen filigraanisormus. Timantteja en halunnut; ne eivät ole ns. minun juttuni. Kaunis käsityö on koristus itsessään. Ja kun sormus on leveä, yksi riittää vastaamaan kahta.
Alemmissa kuvissa on lisäksi Sannin tekemä pieni filigraaniriipus, jonka ilokseni sain hankittua viime marraskuussa hänen messuständiltään.
Mikä on - tai tulee olemaan - sinun vihkisormuksesi tarina? Olisi hienoa saada kuulla! :-)
Näkökulmia häiden ja muiden arvokkaiden juhlien järjestämiseen. Muistakaa että omat valintanne ovat juuri oikeita, täällä vain tarjotaan työkaluja suunnitteluun. :-) Tervetuloa!
tiistai 24. maaliskuuta 2015
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Nuori, kaunis, nainen - ja kultaseppä!
Ihastuttava, nuori ja samalla rautainen - ei vaan kultainen - seppä. Sanni Lehtinen teki minun vihkisormukseni ja rakastan sitä päivä päivältä enemmän. Oli vain ajan kysymys että saan Sannin hyppysiini ja esittelen teille kaikille. Olkaa hyvät! :-)
1.) Sanni, kiitos kun annat aikaasi! Olet nuori kultaseppä ja yrittäjä. Kuinka tähän on tultu?
1.) Sanni, kiitos kun annat aikaasi! Olet nuori kultaseppä ja yrittäjä. Kuinka tähän on tultu?
Taipaleeni
kultasepänalaa kohti alkoi -96, jolloin lähdin opiskelemaan alaa
aloittaen metallitöistä yleensä ja siitä pikkuhiljaa koruja kohti
hakeutuen. Oman puodin avasin -03, ehkä suurin vaikuttaja työhöni
on ollut tamperelainen kultaseppämestari Hannu Ahlgren, minulla on
ollut kunnia olla Hannun opissa kahdesti: ensimmäisen kerran
opiskellessani käsi- ja taideteollisessa sekä vuoden verran juuri
ennen oman liikkeeni avaamista.
2.)
Olet yksi harvoista fligraani-tekniikan osaajista Suomessa. Miksi
juuri siitä tekniikasta tuli sinulle oma?
Filigraanikoruihin
olen saanut ensikosketukseni jo vuonna 2000. Eestiläisen kultaseppä
Avo Kuusikin johdolla pääsin filigraanin tekemistä hieman
kokeilemaan, sen jälkeen olen itse keksimällä ja kokeilemalla
vienyt tätä perinteikästä menetelmää omaan suuntaani. En oikein
vieläkään osaa tarkalleen kertoa mikä tästä menetelmästä teki
heti omani, se vain tuntui heti oikealta. Tarkkuus, keveys, herkkyys,
symmetria ja monipuolisuus ovat niitä asioita mitkä viehättävät
mutta toisaalta myös on mielenkiintoista seurata omaa
kehittymistäni, menetelmällä ja mielikuvituksellani on yhdessä
vielä paljon annettavaa :)
3.)
Jos saisit tehdä juuri sellaisen vihkisormuksen jonka haluaisit
riippumatta sen hinnasta, millainen se olisi?
Itseasiassa
olen yhden unelmieni vihkisormuksen jo tehnyt, leveän
filigraanisormuksen jossa on timantit. Tämä malli muotoutui
alunperin ihan omista lähtökohdistani ja haaveistani, ja onneksi
olen tästä saanut tehdä myös tilaajieni näköisiä variaatioita.
Viime aikoina suunnitelmissani on ollut värillisiä kiviä ja jänniä
hiontoja, nyt sain muutamia kiviä missä on alapuoli viistehiottu ja
yläpuoli pyöröhiontainen. Ne näyttävät aika vinkeiltä.
4.)
Millaisia ajatuksia tai neuvoja jakaisit kaikille vihkisormustaan
pohtiville?
Satsatkaa
vihkisormukseen. Älkää tehkö liikaa kompromisseja, koska puolison
lisäksi sormus on niitä harvoja konkreettisia asioita mitä siitä
suuresta päivästä jää loppuiäksi jäljelle. On myös hyvä
valita kestävät ja laadukkaat materiaalit.
Kiitos, Sanni! Seuraavassa postauksessa Sanni jakaa vielä ajatuksiaan eettisistä pohdinnoista sormusta hankittaessa! Sitä odottaessasi voit käydä tutustumassa Sannin kotisivuihin TÄÄLLÄ.
Kiitos, Sanni! Seuraavassa postauksessa Sanni jakaa vielä ajatuksiaan eettisistä pohdinnoista sormusta hankittaessa! Sitä odottaessasi voit käydä tutustumassa Sannin kotisivuihin TÄÄLLÄ.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Ihan vaan kahdestaan
Meinaavat, että kevät tulee ensi viikolla! Sehän tarkoittaa, että hääjärjestelyt ovat monella kovassa käynnissä ja voidaan siirtää bloginkin fokusta taas häiden suuntaan. Tulen lähitulevaisuudessa haastattelemaan muutamia ystäviäni heidän häävalinnoistaan ja -suunnitelmistaan. Ensimmäisenä vuorossa on Rosa-tyttäreni ihana hoitaja Mira.
Mira ja Teemu päättivät mennä naimisiin perinteistä poiketen: ihan vaan kahdestaan. Tämä on varsin kiinnostava teema, joten ei muuta kuin kyselemään. :-)
Mira ja Teemu päättivät mennä naimisiin perinteistä poiketen: ihan vaan kahdestaan. Tämä on varsin kiinnostava teema, joten ei muuta kuin kyselemään. :-)
1.) Koska ja missä menitte naimisiin?
Menimme naimisiin huhtikuussa 2012
Espoon maistraatissa. Symbolinen vihkiminen pidettiin saman vuoden
heinäkuussa Agistrilla, pienellä Kreikan saarella.
2.) Kuvailisitko kuinka kaikki meni ja
millaisissa tunnelmissa olitte?
Asian salassa pitäminen oli vaikeaa,
mutta se teki häistä ja niiden suunnittelusta jännittävää.
Meidät vihittiin meren rannalla auringon laskun aikaan, jonka
jälkeen söimme kynttiläillallisen kahdestaan hotellin katolla. Se
oli elämäni romanttisin päivä. Palattuamme kotiin Agistrilta
lähetimme vanhemmillemme dvd:t, joissa oli video hääkuvistamme.
Kaikki olivat yllättyneitä ja onnellisia puolestamme, kukaan ei
pistänyt pahakseen. :-)
3.) Mistä saitte idean?
Olen aina haaveillut rantahäistä.
Idea olisi kuitenkin ollut hankala toteuttaa kun suvun ja ystävien
olisi pitänyt lentää ulkomaille, joten päätimme mennä salaa
naimisiin ja yllättää kaikki.
4.) Pidittekö myöhemmin juhlat
perheväelle ja ystäville?
Juhlat oli tarkoitus pitää kesällä
2013, mutta tultuani raskaaksi päätimme siirtää juhlia
myöhemmäksi.
Mira ja Teemu, kiitos kun jaoitte meille oman henkilökohtaisen juhlanne. Ja onnea vielä näin viiveellä! Voisikohan sitä uutena ystävänä haaveilla tulevansa kuokkimaan jos joskus järjestätte vielä juhlat kotimaassa?... :-D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







