sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Linnan juhlat; Sirkun minilista 2014

Muutama viikko on näitä juhlallisia pukuja nyt muhitettu. Persoonallisia, elegantteja ja vahvoja kokonaisuuksia oli useampikin. Perusteet sille, millaista pukua arvostan, löytyvät postauksestani 6.12.
 
Ensiksi on todettava, että valtakunnan ensimmäinen nainen on edustustehtäviensä tasalla. Hänen pukuvalintansa oli jälleen moitteeton ja ehdottomassa sopusoinnussa arvokkaan juhlan vaatimusten kanssa. Viime vuoden Tampere-Talon puvussa oli hiukan enemmän potkua, joten tänä vuonna Rva Haukio ei kuitenkaan pääse minilistalleni mukaan. :-)
 
Pidemmittä puheitta, tässä minilistani 2014:
 
 
Anniina Enbuske tavattoman, tavattoman elegantissa Hanna Sarénin puvussa. Kokonaisuus on vaivattoman tyylikäs, ei lainkaan tyrkyttävä eikä huomion hakuinen. Tämä leidi henkii olemuksellaan juhlan arvokkuutta ja valoisuutta. Puku on myös esimerkki siitä, ettei kankaan arvokkuus ja juhlavuus vaadi tuhannen kimalteita; miehustan kangasta on käsitelty laserilla sen koristamiseksi.
 
Anna-Leena Rauma Teemu Muurimäen dramaattisessa, vahvassa luomuksessa. (Tämä kuva ei tee puvulle oikeutta, katsotaan saanko metsästettyä jostain paremman.) Puku on täysin erilainen kuin Anniina Enbusken, mutta myös tässä on kaikki oikein. Huomatkaa kauniit pitkät hihat ja avoimuudessaan arvokas decolté. Kampaus ja smokey eye -meikki ilman kirkasta huulipunaa täydentävät kokonaisuuden. Taidokas dramaattinen kokonaisuus.
 


Poikkeus vahvistaa säännön: en tiedä Kaari Martinin puvun kotimaisuudesta (pitää siis selvittää). Mutta en voi olla ottamatta listalle tätä upeaa flamencaa! Kaari ja miehensä Roni ovat tehneet historiaa kansainvälisen flamencon uudistajina. Se olisi saavutus espanjalaisellekin, saati suomalaiselle. Tämä pari on linnanjuhlissa enemmän kuin paikallaan - ja katsokaa nyt kuinka voi nainen kantaa pelkistetyn, upean pukunsa. Kaikki tuossa paketissa henkii flamencoa. Erityismaininta vielä siitä, kuinka täysin peittävä puku voi olla täysin naisellinen.

Niin, mistä sinä, arvoisa lukijani, pidit? Kommentit ovat tervetulleita! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti